Monday, July 9, 2007

Hevosenomistuksesta...

Sitä kohtaa kaikenlaisia pikku ongelmia tuoreena ensimmäisen hevosen omistajana. Näistä yksi visainen juttu on tietysti johtajuuskysymys. Toisille se lankeaa luonnostaan: siitä vaan heti ekana aamuna hevonen metsäreitille ja kaikki askellajit käyttöön! Pakko myöntää, etten kuulu tuohon urheiden yksilöiden joukkoon. Omaan ekaviikkooni Parren kanssa kuului rutkasti hevosen tuijottelua lähietäisyydeltä. Käynti tallilaisten huoneessa, kaapin siivousta, välinehuoltoa ja taas ahkeraa hevosen tuijottelua. Tästä edistyin sitten hevosen lahjontaan eli makupalojen vientiin laitumelle. Pikku hiljaa olen päässyt talutteluvaiheeseen ja siinäkin on oma jännitysmomenttinsa. Puhumattakaan takakavioiden nostamisesta ja puhdistuksesta. Ratsastelemaan en kyllä uskalla lähteä ilman Leilaa: Leila on mahtava hevostaitoihminen! En mitenkään voisi lähteä kentälle tekemään mahdottomasti virheitä ilman Leilan siitä kertomatta. Täytyyhän ihmisen tietää, milloin menee pieleen ja milloin taas onnistumiset pilkahtelevat.



Haaveilen kyllä pää pilvissä syksyisistä maastolenkeistä turvallisen ja selväpäisen tammani selässä, mutta eihän se nyt sovi tehdä kaikkea yhtä aikaa. Tammahan voi tykätä pahaa! Ja hämäläisenä ihmisenä olen tunnetusti hidas eteenpäin menijä. Maltti on valttia ja hitaasti hyvä tulee, sanon minä.



Johtajuus on ihmeellinen asia, joka vaivaa päätäni nyt Parren tultua päivin ja öin. Johtajuus kohdataan aina yhdessä toimiessa, mutta sitä ei voi suunnitella. Sitten vaan yhtäkkiä juoksuttaessa tamma ei nostakaan laukkaa rauhallisesti vaan pukittaa ja yrittää suistaa ulos! Kohteliaana ihmisenä tekee mieli antaa hepan vaan toteuttaa itseään, mutta johtajuusidentiteetti pistää onneksi vastaan. Niin sitten vedän villin otuksen takaisin ympyrälle ja rauhoittelen raville. Suunnanvaihto, mutta se laukka sitten jätettiinkin ottamatta. Hm.

Wednesday, July 4, 2007

PARCHA ( =passiohedelmä)


Parcha 2.7.2007

Minusta tuli hevosenomistaja maanantaina! Kiitos Marja ja Juha Rossille Keski-Suomeen! Parcha- tamma on rodultaan arabi/budjonnei ja vanha kilparatsu. Sielukas, herkkä, nöyräkin. Uskon, että elämämme sujuu kauniisti yhdessä. Olen toteuttanut toiveeni vuosien takaa. Pakko sanoa: Oli jo korkea aika!!!

Wednesday, April 4, 2007

Lily ja viehkeä, verhoutunut katse


Huhtikuun alkua eletään...

....ilman kesäistymistä odotellessa voisi vaikka kirjoitella blogiin. Talven mittaan olen tullut hoitaneeksi taas useampia eläinystäviä. Haluaisin kaikkien potilaitteni muistavan kontrollisoiton tärkeyden! Useimmille on määritelty myös vaihtoehtoinen lääkeaine siinä tapauksessa, että valittu kuuri ei ole kokonaan vienyt oireita pois. useasti on myös tarve korottaa lääkeaineen potenssia eli syventää hoitoa. Joskus on hyvä antaa rinnalle toinen lääkeaine esim. helpottamaan parantumisprosessille tyypillisiä alkureaktioita.

Ottakaa asiakkaat rohkeasti kantaa homeopatiaan ja kirjoitelkaa kokemuksistanne tänne blogiin. Olisi kiva seurata keskustelua ja esiin nousevia asioita.

Liitän tänään kuvia blogiin, jotta siitä saisi jotain silmäniloakin. Kuvissa näkyy hoitotuotteita, joita käytän homeopatian lisäksi. Näitä tuotteita voi kysellä suoraan numerostani 040-5591767 tai s-postilla: info@mghomeopatia.com. Tuotteita voi tilata sivuiltani. Suosittelen varsinkin pintelityynyä, joka sisältää magneetteja. Sen voi laittaa sairaan eläimen petiin tai suoraan kipeän lihaksen tai murtuman päälle. U.S.A.ssa on todettu magneettihoidon nopeuttavan murtuman paranemista jopa 30 prosenttia. Omat kipeät hartiat saavat rentoutuksen, kun asettaa tyynyn niskalle mennessään nukkumaan illalla. Aamulla hartiat ovat selvästi paremmat. Tyynyn voi asettaa hevosen ristiselälle kilpailujen jälkeen tai sitoa pinteliksi turvotusta ja kipua poistamaan. Monikäyttöinen ja edullinen tuote!

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

MG